VALOKUVAUS
Ammattivalokuvaajan käyttö antaa omaisille mahdollisuuden viettää siunaus- ja muistotilaisuutta rauhallisesti, niin ettei itse tarvitse keskittyä valokuvien ottamiseen. Ammattivalokuvaaja toimii huomaamattomasti ja tilaisuuden arvokkuutta kunnioittaen.
Kuvat toimitetaan sähköisessä muodossa. Valokuvaajamme kuuntelevat asiakkaiden toiveita tilaisuuden tallentamisesta. Halutessanne kuvaaja on mukana myös hautausmaalla sekä muistotilaisuudessa.
HINNAT
Valokuvaus siunaustilaisuudessa 400€
Valokuvaus siunaustilaisuudessa ja haudalla 500€
Valokuvaus siunaustilaisuudessa ja muistotilaisuudessa 600€

KÄSIOHJELMAT
Käsiohjelma on tilaisuudesta kertova ohjelmalehtinen, johon on painettu vainajan tietojen lisäksi tilaisuuden sisältö, virsien ja/tai laulujen sanat sekä tilaisuudessa toimineiden henkilöiden (papin, kanttorin sekä mahdollisten esiintyjien) nimet sekä tarpeen mukaan lisäohjeistusta saattoväelle. Käsiohjelmaan voi laittaa myös vainajan kuvan, muistorunon/mietelauseen tai vaikka tärkeän maiseman.
Valmiiksi painettujen käsiohjelmien avulla saattojoukon on helppo seurata tilaisuuden etenemistä. Käsiohjelmasta jää myös kaunis muisto tilaisuudesta.

HAUTAJAISMUSIIKKI
Musiikki on tärkeä osa siunaus- ja muistotilaisuutta. Sanat ja sävelet lohduttavat ja tuovat mieleen muistoja. Tilaisuuteen voidaan valita musiikkia, josta vainaja piti.
Palvelemme teitä mielellämme myös musiikkiin liittyvissä kysymyksissä. Meillä on laaja valikoima musiikin esittäjiä: laulajia ja eri instrumenttien soittajia. Halutessanne voimme järjestää siunaustilaisuuteen soitin- tai laulumusiikkia. Myös kanttorilta voi pyytää erillistä lauluesitystä.

ARKUNKANTAJAT
Arkunkantajana hautajaisissa toimiminen on aina arvokas tehtävä. Tehtävään pyydetään yleensä vainajan lähiomaisia tai ystäviä.
Arkkua tarvitaan kantamaan kuusi henkilöä. Mikäli saattajista ei löydy kantajia, hautauspalvelumme järjestää kantajat siunaustilaisuuteen.

HAUTAJAISPAIKAT JA HAUTAUSMAAT
Hautajaiset ovat tilaisuus, jossa muistellaan vainajan elämää ja luodaan läheisille mahdollisuus suruun ja yhdessäoloon.
Kaunis ja lohduttava hautajaispäivä voidaan toteuttaa monella eri tavalla alueen tai suvun perinteitä, vainajan vakaumusta ja arvomaailmaa sekä omaisten toiveita noudattaen.
Siunaustilaisuus järjestetään useimmiten kirkossa tai kappelissa, näin myös silloinkin kun vainaja ei kuulunut kirkkoon.
Jäähyväistilaisuus voidaan järjestää sairaalan hiljentymistilassa tai muussa tunnustuksettomassa paikassa.
Muistotilaisuuspaikkoja yleisimmin ovat seurakuntien juhlasalit tai muut juhlat. Pienemmän vierasjoukon kesken arvokasta juhlaa voidaan viettää vainajan tai omaisten kodissa tai ravintolan kabinetissa.
Jokaisella on oikeus tulla haudatuksi kotikuntansa seurakunnan ylläpitämälle hautausmaalle.
Lue lisää paikoista Oulun seudulla tästä