”Saimme suuressa surussamme, aidolla läsnäololla ja lämmöllä, sujuvan, ammattitaitoisen ja kattavan palvelun rakkaamme hautajaisjärjestelyissä.”
-Tuula-
VAINAJAN KULJETTAMINEN
Vainajan kuljettaminen sairaalasta tai hoitolaitoksesta seurakunnan tiloihin tapahtuu vainajan kuljettamiseen tarkoitetulla ruumisautolla. Kun vainaja on puettu ja huollettu arkkuun, hänet siirretään seurakunnan tiloihin odottamaan siunaus- tai jäähyväistilaisuutta. Siunaustilaisuuden jälkeen kuljetamme vainajan hautausmaalle tai Intiöön tuhkattavaksi.
Mikäli vainaja on kuollut kotiin (saattohoidossa tai kotisairaanhoidossa), voimme pukea ja laittaa hänet arkkuun kotona.
Hoidamme kaikki meille uskotut kuljetukset ammattitaidolla vainajaa ja omaisia kunnioittaen.
Omaiset voivat halutessaan olla vainajan siirrossa mukana. Saattoajon ajankohta ja reitti sovitaan aina omaisten kanssa etukäteen. Saattoreitti voi kulkea vainajan kodin kautta.
Huolehdimme vainajan kuljetuksesta Oulussa ja Oulun seudulla. Halutessanne kuljetamme vainajan kotiseudulle haudattavaksi joko muualta Suomesta tai muualle Suomeen. Saat meiltä apua myös vainajan kotiuttamiseen ulkomailta Suomeen tai Suomesta ulkomaille.
Voit soittaa meille vainajan kuljetuksista p. 044 248 4991 (24h)
Vainajan kuljettaminen Oulun alueella ja ympäristökunnissa:
Oulunsalo, Kempele, Kiiminki ja Haukipudas.
300 €
(sis. kuljettajan ja apuhenkilön)
200 €
(sis. kuljettajan ja apuhenkilön)
400 €
(sis. kuljettajan ja apuhenkilön)
Vainajan kuljetus lähikunnissa: Liminka, Muhos, Tyrnävä,
Lumijoki, Yli-Ii, Yli-Kiiminki, Utajärvi, Lumijoki, Ii ja Hailuoto.
350 €
(sis. kuljettajan ja apuhenkilön)
250 €
(sis. kuljettajan ja apuhenkilön)
450€
(sis. kuljettajan ja apuhenkilön)